omat kasvattamani orkideat

omat kasvattamani orkideat
Elämäntapana verkostointi

tiistai 13. lokakuuta 2015

Miksi kukaan ottaisi sinulta vastaan mitään?

Tämä on kysymys, johon törmään kaiken aikaa. Ihmettelen, miksi ei? Jokainenhan osaa jotain, johon joku toinen ei ole ehtinyt perehtyä tai ole vielä kuullut tai ei ole saanut riittävästi tietoa, että olisi kiinnostunut.  Mietin, miten itse toimin ja miksi ihmiset yleensä kuuntelevat, kun esittelen asioita. Ensinnäkin, ennen kuin lähden kertomaan omista ideoistani muille, olen tehnyt kaikkeni, että osaan vastata kaikenlaisiin kysymyksiin, joita eteen tulee. Vuosien mittaan kysymyksiä on tullut niin paljon, että huomaan, että samat kysymykset toistuvat aina vain. Aihe on aina erilainen, mutta tilanne on aina sama, eli halutaan varmistaa oma tilanne. Se on ihan selvä. En minäkään etene, ennen kuin olen saanut täyden varmuuden asiasta, josta olen kiinnostunut. Tänä päivänä meillä on aivan uusi tilanne. Nyt kaikki tieto on kaikkien saatavilla ja se tekee asioista kovin mutkikkaan. Mistä sitä voi tavallinen ihminen tietää, mikä on mitäkin? Se on se asian ydin. Tavallisella ihmisellä ei myöskään ole aikaa ottaa kaikista jutuista selvää niin paljon, että oikeasti tietää onko juttu ok vai ei. Siksi tarvitaankin luotettava ihminen, joka on ottanut selvää ja johon voi sitten luottaa. Tästä johtuu, että valmentajia/coacheja on kaikkialla ja heidän palveluita käytetään. Hyvät valmentajat  menestyvät ja huonot katoavat vähin äänin pois. Niinhän se on kaiken kanssa.

Minulla on sellainen käsitys, että jokaisesta voi tulla jonkun toisen valmentaja jossain asiassa. Siihen tarvitaan vain hieman aikaa, että voi perehtyä itse asiaan, jota haluaa olla viemässä eteenpäin. Myös vaivaa on pakko nähdä ja yleensä rahaakin menee jonkin verran, ennen kuin tulee valmista.Sitten se uskallus! Täytyy olla valmis myös epäonnistumaan, koska ei ole sellaisa henkilöä, joka tietäisi aina kaiken. Sisua tarvitaan myös paljon ja luulisi, että Suomessa sitä riittää. Sehän on sisäänrakennettu ominaisuus meillä - tai anakin oli joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti