omat kasvattamani orkideat

omat kasvattamani orkideat
Elämäntapana verkostointi

tiistai 30. lokakuuta 2012

Budapestissa isoisien maassa

Näin meitä hemmoteltiin. Itay Talgam johtaa orkesteria.

Iltanäkymä Gellert-kukkulalta
Olipahan henkeä salpaava reissu. Kaikin puolin. Ilma ei ollut kummoinen, mutta eihän se haitannut tippaakaan kun oli niin ihmeellisiä asioita sulatettavana kaiken aikaa. Pääsin taas tapaamaan hyviä ystäviä Lontoosta, Mallorcalta, USA:sta ja monesta muusta maasta mukavissa merkeissä. Tuntui ihmeelliseltä vain olla Budapestissä ja nähdä, vaikkakin vain pieni osa, sitä loistoa, joka kerran oli arkipäivää näillä seuduilla. Jos isoäitini isä ei olisi ollut viulisti (niin kun sain huomata, että moni täällä on), joka sai työpaikan Tsaarin orkesterissa, niin minä kenties olisin elänyt elämäni näissä maisemissa? Näin se elämä heittelee meitä. Tuntui kuitenkin kovasti kotoiselta, kun niin monet näyttivät sukulaisilta...

Olen muutenkin päässyt taas mukaan siihen työhon, mistä eniten pidän, eli kouluttamaan ihmisiä menestymään ja toteuttamaan unelmiansa. Nyt on kaikki valmista. Meillä on kaikki tarvittavat suomenkieliset materiaalit esittelyjä ja koulutuksia varten. Tuotteet ovat ennenkuulumattomia ja ihmeellisiä. Ne nimittäin toimivat ja niillä on "rahat takaisin takuu". En tunne ketään toista yritystä, joka antaa tällaisia takuita. Näillä tuotteillä on tieteelllinen tutkimus takanaan ja olen nähnyt sekä itsessäni, että muissa, että ne ovat vähintäänkin hintansa arvoisia. Siis nyt meidän ei tarvitse vanheta niin ryppyisinä kuin ennen ja se on kyllä kivaa. Selluliitin saamme myös "höylättyä" pois. Anna-lehdessä n:o 43 sivulla 54 vasemmassa alakulmassa on pieni juttu asiasta. Itse olen saanut "höylättyä" useita senttejä vatsanympäryksestäni! Vielä on töitä, että saan loputkin pois, mutta nyt tiedän, että ne todellakin lähteävät pois.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kyllä se siitä...

Nyt onkin ollut todella kiirettä, kun pakkanen uhkaa viimeisä ulkokukkiani, sillä aikaa kun olen Budapestissa. Muutenkin on kovin vilkasta maalla. Lampaat on saatu sisätiloihin onnellisesti Viiru-koiran avustuksella ja pässit vielä nautiskelevat ulkoilmoista omassa pienessä aitauksessaan ihan pihapiirissä meren rannalla. Kyllä niiden kelpaa.

kuva kolleegasta, joka on hoitanut kasvojaan 12 viikkoa
K&T Messuilla tapasin monia uusia ja vanhoja ihmisiä ja sain huomata, että kaikki ovat kyllä kiinnostuneita elämään parempaa elämää paremmassa kunnossa ja vielä paremman näköisenä kuin ovatkaan... "Taikasauvalle" on kyllä töitä. Olen itse kokeillut useita tuotteitamme ja saanut huomata, että ne todellakin toimivat. Eräs nainen (jonka tapasin kahvijonossa) valitti kasvojensa pigmenttiläiskiä ja kertoi, että hänen äidilläkin on samanlaisia ja molemmat käyttävät paljon aikaa ja rahaa niiden peittämiseen. Itselläni kun on kasvoissani ollut muutama tumma pigmenttiläiskä niin nyt niitä tuskin huomaa, kun olen ahkerasti käyttänyt omaa "ryppyrautaani".  Ennenvanhaan tämä ei olisi ollut mahdollista kotikonstein, mutta nyt onneksi on!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Nicole Kidman, Brad Pitt, Sophia Loren ja minä

En tunne ketään, joka ei haluaisi mieluummin näyttää hyvältä  kuin huonolta tai tuntea oloaan paremmaksi kuin huonommaksi. Siksi onkin todella hienoa, että nuo viisaammat ovat vihdoinkin keksineet sen, mitä pitää tehdä, että näyttää ja tuntee itsensä nuoremmaksi kuin onkaan, jolloin elämänlaatu tässä vaiheessa elämää on parempaa kuin uskalsin toivoa. Olen erinomainen esimerkki siitä, että ihminen aina luulee tietävänsä, vaikka ei itse asiassa tiedäkään. Minulta meni n. 8 kuukautta hukkaan, kun en halunnut kuunnella... harmittelen sitä vieläkin.

Hyvä ystäväni Lontoossa kertoi minulle, että on löytänyt hyvän yrityksen ja hyvät tuotteet ja halusi kertoa siitä minulle. Koska ystäväni ei ole koskaan ollut mukana verkostoissa, vaikka onkin erittäin menestynyt, tehokas ja tunnettu liikenainen, en ollut kiinnostunut kuulemaan hänen tarinaansa, joten hyvänä ystävänä, hän ei pakottanut minua kuuntelemaan. Sitten onneksi seuraavana vuonna meillä Suomessa oli hyvä sienisyksy ja ystäväni tuli meille sieneen. En ollut uskoa silmiäni, kun näin hänen kasvonsa! Kysyin ihmeissäni, että mitä olet kasvoillesi tehnyt kun ne näyttävät niin todella upeilta?! Johon hän vastasi, että se on se juttu, josta et halunnut kuulla ja hymyili. Nyt se olinkin minä, joka "pakotti" kertomaan mistä oikein oli kysymys. Halusin nuo tulokset, oli se sitten mikä juttu tahansa. Kyseisestä keskustelusta on nyt kulunut vuosi ja minunkin kasvot ovat saanet lempeän "kasvojen kohotuksen/ryppyjen silotuksen" ja peiliin katsominen on paljon miellyttävämpää kuin moneen vuoteen. Tämän lisäksi koko kehoni on saanut jo pienen muodonmuutoksen kun kasvolaitteen/geelien ja ihanien luonnonmukaisten voiteiden lisäksi markkinoille tuli toukokuussa myös pikkuinen, myös kädessäpidettävä, vartalolaite, jolla olen "höylännyt" selluliitit taivaan tuuliin! En muista milloin olen ollut yhtä innoissani mistään asiasta. Tavoitteena on, että ensi kesänä uskaltautuisin taas kerran bikineihin, ilman, että ympäristö nauraa itsensä kuoliaaksi! Haastetta piisaa, mutta tuloksia on silläkin sektorilla tullut jo melkein kahden pukukoon verran, että katsotaan sitten, kuka nauraa ja kenelle?!

Sofia Loren on käynyt galvaanisissa hoidoissa 50 vuotta. Tähän asti hoidot ovat olleet kalliita ja ne on tehty isoilla, kalliilla laitteilla. Nicole Kidman on sanonut, ettei kävele punaisella matolla ilman, että olisi tehnyt itselleen ko. hoidon. Brad Pitt puolestaan kutsuu laitetta "ryppyraudakseen".  Nyt me taviksetkin pääsemme mukaan tähän leikkiin, koska tänä päivänä jokainen tekee hoidot itse kotona ihan toiseen hintaan kuin Sofia Lorenin aikoinaan hienoissa salongeissa! On kyllä todella kivaa.

Nyt 19.-21.10.2012 olemme kolleegoiden kanssa menossa ensimmäistä kertaa Kauneus & Terveys Messuille Helsingin Messukeskukseen ja osastomme numero on 6n46. Sinne voi tulla katsomaan ja kokemaan, ettei aika mene ohi, kun emme usko, jos emme itse näe ja koe asioita. Sellaisia me ihmiset olemme.

torstai 11. lokakuuta 2012

Budapest, here we come!

One of the things I love about my business is the fact that you MUST travel to conventions, which are usually held in wonderful places all around the world. This time it is Budapest in Hungary. This is my very first time there although my grandmother was Hungarian. She lived in Vienna though, but in those days Austria and Hungary were one.

This time I have two colleagues coming with me from Finland. In the past I always travelled alone at first and then gradually others joined me. My sponsor, Mary, is coming from London, England so it will be a great week-end with her teams and uplines. Although we learn lots from the company meetings, I find that the best information we get is from talking with all the other distributors from all over the world. There will be 7000 people so new friends will most certainly be made! It is always such a shame that people starting out don´t go to these events because before you do, you will not know what you are missing. It is the best investment for your business. Of course there is the expense of hotel and flights but in this business, there really are so few expenses in comparison to traditional businesses that it makes me wonder, whether everyone truly understands that this really is a good, legitimate business worth pursuing... No business takes off in a few months. Why do people expect this business to do so? Don´t know. First, we must get to know the products by using them. How else will we be able to tell people our own experiences? Then the compensation plan - how the money is made. Very important for most people to know. Also very motivating.

Autumn is the best time of the year running up to Christmas, which I love. Now there is a very good BUZZ with our team and we are going places! Anyone wanting to join us, is very welcome. All you have to do is ask.

Before Budapest we will be at the Helsinki Exhibition Centre at the K&T Messut 19.-21.10.2012 so there is lots to be done before our trip. The number of our stand isd 6n46 and we are expecting to be very very busy. Hard work but lots of fun.